Eteläisiä vesiä kuljetaan ja rumpu soi… Rummun ääressä vasemmalla on tämän tarinan kirjoittaja, parikymmentä vuotta maailman meriä seilaillut lahtelainen seilori, Pauli Saastamoinen.
Saastamoisen kynän jälki on leppoisaa ja aitoa – kauan merta ja satamia kolunneen miehen tarinointia, josta ei puutu huumoria eikä jännitystäkään.
Tämä retki vie meidät maapallon ympäri viidessä kuukaudessa. Ollaan ns. villillä linjalla, laivalla, joka saa seuraavassa satamassa rahtaajaltaan uuden, yllättävän osoitteen. Retki alkaa Romaniasta, suuntautuu Kaukoitään, Australiaan, Amerikoihin ja lopulta takaisin Jugoslaviaan ja Eurooppaan.
Varsin tyypillinen villin linjan reissu, väliin yksitoikkoinen mutta lopultakin värikäs ja väliin vaarallinenkin.
Pauli Saastamoinen, joka itse myös kuvittaa juttunsa, kertoo tarinansa loppuosan seuraavassa julkaisussa.
Juttu on julkaistu myös Seura lehdessä vuonna 1973, josta esittelyteksti on lainattu.
Romaniasta ulos
Pääsimme lähtemään Romaniasta vihdoin elokuun 23 päivänä. Miehistönä meillä oli 35 miestä ja yksi kissanpentu, jonka joku oli kantanut Constantan satamasta laivaan. Pentua luultiin ensin tyttökissaksi, mutta sittemmin sekin osottautui harhaluuloksi.
Lastina oli 20 000 tonnia voiteluöljyä, joka piti vietämän Shanghaihin siis punaiseen Kiinaan. Koska Suezin kanava oli yhä vain "kiinnijäätyneenä", oli edessä pitkä matka Afrikan ympäri.
Sanonta "pääsimme vihdoin lähtemään Romaniasta" oli kyllä täyttä totta kaikkien mielestä. Olimme lastanneet jo kymmenen päivää, koska lasti tuli todella hitaasti joskus miltei tipoittain ja joinakin päivinä ei tippaakaan.
Eikä Romania merimiehen kannalta ole mikään hääppöinen maa. Laivan vieressä on aina kiväärisotilas, joka tutkii tarkoin jokaisen maihinmenijän passin ja maihinmenoluvan eli proopuskan. Yleensä hän päästää jatkamaan, mutta luo vielä taakseen pitkiä epäilevia silmäyksiä. Satama-aluettä on talsittava noin kilometri, sitten tulee portti varsinaiseen kaupunkiin - ja jälleen kontrolli, jossa proopuska tutkitaan vielä kerran ja mahdollisesti myös taskut. Jos joltain löytyy ylimääräinen savukeaski, niin se otetaan pois. Jollei löydy, niin vahtimikko pummaa joka tapauksessa tupakat itselleen.
Kaljalla maihin Romaniassa
Eräänä iltana, kun taas menimme maihin, nin se passintarkastaja - vintofkasolttu - tutki mun passiani harvinaisen kauan ja hartaasti. Sitten se alkoi selittämään romanialais-englantilaisittain käsillään, että sinullahan on viikset, mutta tuossa passikuvassa ei ole mitään viiksiä, eli väitti, etten ole ollenkaan sama henkilö, jonka kuva on passissa ja kieltäytyi laskemasta minua maihin.
Myönnän kyllä, että olin aika oudon näköinen passikuvaani verrattuna, koskapa olin aivan kaljupäinenkin ja passikuvassa oli vielä tukka päässä. Meitä sattui nimittäin olemaan toistakymmentä kaveria, jotka ajoimme toistemme päät klaneiksi Rotterdamista Constantaan ajeltaessa merellä; tiesimme näet, että Kiinan reissu on edessä eikä sillä matkalla kutreja tarvita.
Kun sitten aikamme sen vintofkaäijän kanssa osottelimme kaljua, viiksiä ja passikuvaani,
niin hän alkoi selittämään luottamuksellisen tuntuisesti, että hän nyt laskisi minut tämän kerran maihin, vaikken olekaan passin esittämä henkilö, jos voisin järjestää hänelle sellaisia lehtiä, joissa olisi vähän tytön kuvia, tai vaikkapa peräti pornoa - mikä muuten näyttää olevan kuumaa tavaraa kommunistimaissa.
Kun sitten selitin, että eipä ole tyttölehtiä antaa, niin sotapoika tuli miettivän näköiseksi ja sanoi, että okei – jos voisin antaa pari pulloa olutta, niin hän voisi laskea minut menemään. Kävin siinä laivalla hakemassa pari pulloa tuuporia ja lunastin siten itseni kaljalla maihin.
Leikin kannaltahan me molemmat otettiin tämä juttu – tai ainakin itse otin – mutta oli siinä sen verran kai tottakin, ettei siitä sen julmetun kiväärin takia olisi viitsinyt lähteä omin luvin kävelemään.
Pelastettiin pelastusvene
Nyt olimme sitten vihdoin matkalla Kiinaan ja kaikki olivat toistaiseksi hyvällä tuulella niin kuin yleensä aina merelle pitkän satamassaolon jälkeen.
Mustameri, Bosporin salmi, Marmarameri ja Välimeri. Ilma oli koko ajan lämmin ja tyyni.
Välimerellä meillä oli sitten pelastusveneharjoitukset, jotka lain mukaan on pidettävä vähintään kerran kuukaudessa.
Laiva pysäytettiin ja molempien puolien veneet laskettiin veteen. Kummankin veneen miehistö souti sitten kerran laivan ympäri, jonka jälkeen veneet piti hiivata ylös. Toinen veneistä saatiinkin kunnialla ylös, mutta toista hiivattaessa katkesi ruosteinen vetovaijeri - ja niin tämä kolme ja puoli tonnia painava pelastusvene putosi kymmenisen metrin korkeudelta Välimereen.
Laiva oli jo ehtinyt liikkeelle, ja vie oman aikansa ennen kuin tällainen 170 metriä pitkä alus saadaan pysähtymään ja kääntymään, joten vene jäi ainakin mailin verran jälkeemme. Pinnalla se näkyi kuitenkin kelluvan ja kipparimme sai lopulta manöveerattua laivamme sen lähelle.
Nyt jouduimme sitten pelastamaan pelastusvenettä ja kaikkia sen mereen sinkoutuneita varusteita - pelastusliiveja, airoja
Jouduimme laskemaan toisen veneen uudestaan veteen ja otimme sillä vaurioituneen veneen hinaukseen ja soudimme sen laivan viereen. Ongimme sitä tilpehööriäkin lopulta ylös osittain pooshaan kanssa ja osittain uimalla toisesta veneestä. Oli muuten outo tunne uida, kun tietää, että alla on vettä satoja metrejä ehkä kilometrejäkin.
Ehjä vene nostettiin taas omalle paikalleen, mutta tätä toistahan ei voitu nostaa, koska vetovaijeri oli poikki. Jouduimme onkimaan sen vinssin ja puomin kanssa ylös. Tätä sitten yritettiinkin, mutta nostotouhussa napsahti ruosteinen manttelivaijeri poikki ja vene putosi uudelleen mereen. Laitettiin uusi manttelivaijeri ja kyllä se paatti lopulta sitten nousi täkille - tosin pahasti kolhuja saaneena. Koko tämä pelastusoperaatio kesti yli viisi tuntia, joten sen verran piteni Kiinan reissummekin.
Pieni show linjalla
Tultuamme läpi Gibraltarin väljemmille vesille sanoi kipparimme, että nyt pitäisimme linjakasteen. Sehän on vanha traditio,. jossa meren kuningas Neptun kastaa ensi kerran päiväntasaajan ylittävät.
Nykyään suoritetaan tavallisillä linjalaivoilla - mutta tämmöisillä villin linjan laivoilla se joskus vielä pidetään.
Ei se tosin enää ole sellaista kuin se joskus on kuulema ollut, ainakin kölin alta haalaus on jäänyt pois. Se on vaan pieni show, joka piristää yksitoikkoista pitkää matkaa.
Jo muutamaa päivää ennen linjaa alettiin kastejuhlaa varten koota rekvisiittaa. Siihen kuului mm. sellaisia henkilöitä kuin meren kuningas Neptun, Neptunin vaimo, merirosvo, pappi, lääkäri, parturi, tervari sekä muutama poliisi, ja näille oli nyt löydettävä tai hommattava sellaisia työvälineitä, joita he ammatissaan tarvitsevat.
Itse toimin poliisina ja asuumme kuului shortsit, pamppu ja valkoinen kypärä, johon mustin kirjaimin maalattiin POLIISI. Kun koko laivassa ei ollut tervaa ja ne kastettavat piti tradition mukaan tervattaman, nin otimme konehuoneesta jäteöljyä, joka sitten sekoitettiin mustaan maaliin. Näin saatiin melko mukavan tuntuinen sekoitus - ja meinattiin että se on melkein yhtä hyvää kuin aito terva - tai ainakin yhtä vaikeasti pois pestävissä.
Syyskuun 6. päiväna olimme päiväntasaajalla eli laivakielellä sanottuna linjalla.
Kuningas Neptun kärjessä atrain kädessä ja kruunu päässä – me muut vanhat linjan ylittäjät kävelimme venekannelle, jossa kastajaiset pidettiin. Me poliisit haimme kastettävia yksi kerrallaan päivähuoneesta, jonne ne oli aiemmin lukittu – yhteensä neljätoistakaveria.
Sitten pappi luki kastettäville vähän litaniaa ja antoi hyviä ohjeita elämän varalle; lääkäri käänteli ja koputteli ja pakotti jokaisen ottamaan snapsilasista huikan, jossa oli puoleksi etikkaa ja puoleksi tabaskoa. Parturi ajeli sitten kastettavan hiukset puolen metrin saksillä ja ruiskutteli reilusti eri näköisiä hiusvesiä päähän. Lopuksi tervari hoiteli tervauksen tehden perusteellisinta työtä niiden kohdalla, jotka olivat eniten laittaneet poliiseille hanttiin.
Huomasin, että siinä konstaapelin hommassa saikin kaikkein eniten työtä, me kun jouduimme vielä tervauksen jälkeen heittämään ne kastettavat uima-altaaseen. Ja koko tämä ruljanssi siis neljätoista kertaa. Seuraavana päivänä jakoi kippari sitten jokaiselle merenkuningas Neptunuksen allekirjoittaman kastetodistuksen.
"Yks mästari paska..."
Entinen merimies kirjoitti äidilleen, että kuule äiti, täällä on niin kuuma, että ankkurit sulaa ja kalat lentää, johon äiti vastasi, että elä sinä poika valehtele, kyllä hän sen uskoo että ankkurit sulaa, mutta sen varsın valehtelet, että kalat lentävät.
No, kuuma oli kyllä sikäläisilläkin vesialueilla - lämpötila jatkuvasti 30 40°. Jatkuva asu oli pelkät shortsit ja joku paidanretku päällä, ettei aurinko paassyt liikaa korventamaan.
Vain kaksi miehistöömme kuuluvaa tansanialaista kaveria piteli kuumuudesta huolimatta aina pitkiä housuja ja paitaa päällään.
Varmastikin alkeellisista oloista nämä Dar-Es-Salamin pojat - Jimi ja Toni - olivat lähtöisin, sillä esimerkiksi Toni ei osannut edes nimeään kirjoittaa. Sitävastoin hän puhui parhaiten englantia koko laivan porukasta – päällystö ja kapteeni mukaanluettuna – koska hän oli ollut paljon englantilaisissa laivoissa. Suomea nämä Tansanian pojat eivät myöskään paljon puhuneet, mutta ymmärsimme kyllä hyvin kun koneoppilaana toimiva Jimi sanoi joskus, että "yks mästari paska, pärkkele, kaks mästari huva". Tämähän tarkoitti ihan selvästi, että hänen mielestään toinen konemestari oli mukavampi mies kuin ensimmäinen.
Matkaseuraa
Albatrossit - nuo valtavan kokoiset lentotaiturit olivat jokapäiväistä nähtävää on muuten lintu joka ei koskaan eksy päiväntasaajan pohjoispuolelle. Päiväkausia ne seurasivat laivaa, nuo muhkeat linnut, joissa kuolleen merimiehen sielun sanotaan asustavan. Kerrotaan myös juttua, että kerran olisi viety vangittu albatrossi Lontoon eläintarhaan, mutta se kuoli siellä heti.
Delfiinit ja pyöriäiset loikkivat ja leikkivät nekin päivittäin laivan ympärillä tai kyhnyttivät itseään keulavaahdossa. Ja sitten ne lentokalat: ei riitä että ne lentelisivät vain meren päällä, vaan usein sellainen singahtaa laivan kannellekin. Joskus on sattunut, että lentokala on lentänyt yöllä valaistun hytin venttiilistä sisään - se kun tulee valoa kohti mielellään - ja pudota läsähtänyt suoraan punkassa makaajan mahalle.
Romanian makaaja
Joskus yöllä, kun oli sopiva aallokko ja tuuli kävi mukavalta kantilta, saattoi aamulla löytää kannelta kokonaisen parven lentokaloja. Keräsimme silloin näitä maukaslihaisia otuksia ja velmme ne kokille, joka teki niistä hyvää sapuskaa.
Se kissa joka meillä oli mukana, ei muuten käyttäytynyt ollenkaan kissamaisesti. Se pelkäsi lentokaloja eikä meinannut syödä niitä millään. Vasta kun pienensimme ne pieniksi paloiksi, se oppi vähitellen syömään niitä oma-aloitteisestikin.
Kissalla ei ollut mitään kunnon nimeä, joten toiset nimitteli sitä misseksi, toiset möyhkyksi ja sähkömies haukkui sitä Romanian makaajaksi. Ja kyllä se makasikin yleensä kaikki päivät - kuumuuden takia vielä peräti ihmeellisessä asennossa: jalat suorana ja ruumis pitkänään eikä niinkuin kissat normaalisti, käppyrässä. Iltaisin kun kuumuus vähän hellitti, oli kissakin sitten vähän virkeämpi. Katselimme usein kun se ajeli messissä torakoita takaa. Se otti torakan kiinni, leikki sillä vähän aikaa, mutta päästi sen sitten menemään, härnäsi vähän ja pisteli lopuksi suihinsa syöden sen näköjään suurella ruokahalulla.
Kuumia öitä täkillä
Ilma viileni sitä mukaa mitä etelämmäksi mentiin ja Hyväntoivon niemen kohdalla pitkät housut ja paita eivät enää olleet ollenkaan liikaa. Afrikan eteläkärjessä nähtiin pitkästä aikaa maata ja sitten oltiinkin jo Intian Madagaskarin kohdalta ylöspäin tultaessa ilma muuttui sietämättömän kuumaksi. Päivät nyt mutta yöt olivat pahempia, kun nukkumisesta ei tahtonut tulla mitään. Hyteissä oli kyllä joskus ollut jaa-ilmastointilaitteet, mutta nyt ne olivat epäkunnossa, kuten moni muukin paikka laivassamme. Niinä öinä, jolloin hyttien lämpötila nousi 35 - 37 celsiusasteeseen, nukuimmekin usein kannella pelkän tähtitaivaan alla.
Maan tuoksua
Noin viikkoa ennen Malakan salmea alkoi laivassa kiertää huhu, että menisimme Singaporeen bunkraamaan eli ottamaan polttoainetäydennystä. Singaporeen oli vielä reilu viikon matka, mutta innokkaimmat maihinmenijät alkoivat jo kiillotella kenkiään ja kunnostaa muita maihinmenoasujaan.
Malakan salmeen tultaessa huomaa heti että maata on lähettyvillä. Maan tuoksu tuntuu voimakkaana •pitkän merimatkan jälkeen. Isoja puunrunkoja ja kookospähkinöitä ajelehtii salmessa. Jos menee laivan keulaan seuraamaan, niin harvinaisuuksina saattaa nähdä salmessa siinä metrin-parin pitkiä kirkkaan keltaisia ja vihreitä merikäärmeitä, jotka tiettävästi ovat erittäin myrkyllisiä. Salmen kapeimmalla kohdalla näkyikin sitten maata molemmin puolin - toisella puolella on Malakan niemimaa ja toisella Sumatra.
Malaijilaistyttöjä ja kallista kamaa
Lokakuun päivänä pudotimme ankkurin Singaporen edustalle oltuamme tasan 40 päivää matkalla Romaniasta lähdön jälkeen. Nyt näyttikin siltä, että jäisimme redille punkraamaan, emmekä pääsisi lainkaan käymään maissa. Olihan se vähän jokaiselle pieni pettymys eikä vähiten niille jotka olivat jo viikon plankkailleet kenkiään ja prässäilleet housujaan.
Ensimmäisellä veneella ilmaantuivat laivaan satamaviranomaiset ja meklari, joka toi mukanaan kaivatun postin kotimaasta. Emmekä olisi olleet Singaporessa – nimittävät sitä Kaukoidän syntiseksi satamaksi – ellei heti seuraavilla veneillä neillä olisi tullut malaijilaistyttöjä, jotka toimivat ikivanhan kuulun ammatin harjoittajina. Näiden jälkeen tuli sitten toisenlaisia kauppiaita, jotka myivät tavaraa aina purukumista coca-colasta japanilaisiin kelloihin ja stereonauhureihin saakka. Hinnat eivät olleet erityisen halpoja, koskapa kauppiaat hyvin tiesivät, että miehet maksavat nyt enemmänkin, kun eivät pääse maihin, jossa tavara on paljon halvempaa.
Kaikenlaista kamaa näytti olevan saatavilla. Eräältä vaatekauppiaalta kysäisimme leikillämme ooppiumia ja hän ottikin asian heti todesta luvaten käydä maissa sitä noutamassa, jos vain kaupoista ensin sovitaan. Selvästikin hän vaikutti pettyneeltä, kun sanoimme puhuvamme vain leikkiä.
Iltapäivään mennessä oli punkkeriproomusta pumpattu meille toista tuhatta tonnia polttoöljyä; letkut vedettiin irti, ankkuri nostettiin ja 10 000 hevosvoimaa alkoi taas pyörittää laivamme potkuria tämän 14 tuntiin jääneen levon jälkeen. •
JATKUU ENSI NUMEROSSA