Vuosi Saijassa 1970-71.

Juhani, kuvien lähettä kertoo:
”Sain jopin Avomeri Oy:n omistamaan Saijaan Helsingin myllystä huhtikuussa 1970. Lensimme Köpikseen ja sieltä junalla Aalborgiin, jossa laiva oli. Laiva oli kahdenkymmenentuhannen tonnin kokoinen. Se oli rakennettu viisikymmentäluvun lopulla Ruotsissa, se ei ollut huonokuntoinen, vaikka päälle näkyikin käytön jälkiä.
Asetuimme laivaan, ja pian lähdimme telakalta ulos. Ajoimme muutaman lastin Englannin ja Hollannin välillä. Laiva oli juuri ennen telakkaa ”taimseerattu” BP:lle. Lossauspaikka oli pari kertaa Thamesjoella. Muistan, että siellä oli kovan vuoroveden vuoksi kiinnittysvaijerit melkein reiden paksuisia. Kesän koittaessa siirryimme Välimerelle. Ajelimme erilaisia lasteja mm. Sisilia, Ceuta ja Tunisia. Sitten saimme oorderin telakalle Lissaboniin. Kolme päivää Tunisista lähdön jälkeen löytyi yhdestä pelastusveneestä salamatkustaja. Tunisialainen nuorukainen oli paennut sotaa, tai maassa puhjenneita taisteluita. Pojan vastaanotto oli ristiriitainen. Muutamat vihaisimmista olivat valmiita laskemaan karkurin pelastusveneessä autiolle merelle, ehdottipa joku kovempaakin kohtaloa. Kippari Nevalainen oli kuitenkin armelias, ja hommasi fiksuna ihmisenä pojalle paperit, ja teki hänestä uffarikallen.
Lissabonissa olimme aivan sen suuren sillan lähettyvillä. Kaukana ei ollut myöskään se korkeuksiin nouseva kristuspatsas. Telakalla vierähti kaksi kuukautta, kansilevyt uusittiin. Lähiseudun baarit ja niiden ystävälliset lentoemot tulivat tutuiksi. Lokakuun alussa pääsimme lähtemään ulos, ja suuntasimme kohti etelää, päämäärä oli Kuwait. Sieltä öljyä päämiehellemme BP:lle. Matka oli pitkä, Suezin kanava oli tukossa, ja jouduimme kiertämään koko Afrikan. Reitti oli minulle tuttu, olin aikaisemmalla laivallani Adenyllä mennyt Afrikan ympäri Mosampikiin. Nyt matka oli lähes paria viikkoa pitempi.
Aikanaan pääsimme Kuwaitiin. Lastaus kesti noin vuorokauden ja sen jälkeen syvällä uiden paluumatkalle. Se oli kuten tulomatkakin: uuvuttavan yksitoikkoista. Kuumia ja läkähdyttäviä päiviä riitti lähelle Eurooppaa. Siellä sää muuttui, oli jo joulukuu. Lossasimme Englannissa ja joulun vietimme Skotlannissa, josta siirryimme Norjaan.
Lähdimme Stavangerista kohti Persianlahtea talvimyrskyjen raivotessa Atlannilla. Pian lähtömme jälkeen saimme kuulla radiosta, että Algotin Ragny oli katkennut Atlantin toisella reunalla samassa myrskyssä. Se veti hiljaisiksi, ja synnytti keskustelua meilläkin. Pian kelit paranivat ja matka jatkui. Nyt oli lastauspaikka Iranissa, missä oli vielä shaahi vallassa. Täälläkään ei lastaus kestänyt vuorokautta pidempään, kun lähdimme kohti Angolaa, Portugalin siirtomaata Afrikan itärannikolla. Siellä oli puhjennut levottomuuksia. Valtaan oli pyrkimässä ainakin kolme, tai neljä eri sissiliikettä portugeesien pannessa hanttiin. Pian olimme lähestymässä määränpäätä. Olin saanut merellä pahan korvatulehduksen, ja rediltä kippari järjesti minulle kyydin lekurille. Lähdössä meinas syntyä ongelmia, kun osa vapaalla olevista pojista olisi myös halunnut maihin. Kippari joutui puuttumaan ankaralla kädellä peliin, kunnes sai porukan rauhoittumaan.
Sain korvani terveeksi ja pian pääsimme maihinkin. Angolassa oli kovat touhut menossa. Paria päivää aikaisemmin oli valkoinen taksikuski tapettu lähellä olevassa alkuasukaskylässä. Raivostuneet valkoiset kävivät kostoksi tappamassa kylästä kymmenisen miestä. Kostonkierre taisi olla arkipäivää. Kävimme Mobitossa ja Luandassa, joissa molemmissa saimme liikkua varovaisesti, varsinkin öiseen aikaan.
Lasti tuli purettua aikanaan, ja en muista mistä, tai mitä lastasimme, mutta lähdimme kuitenkin kohti Englantia. Euroopassa oli kevät alkamassa, nurmikot viheriöivät ja aurinko lämmitti. Laivassa oli vierähtänyt vuosi, joten oli aika ottaa ulosmaksu ja lähteä etsimään uusia kokemuksia ja seikkailuja”.

”Terveiset kaikille vanhoille merimiehille, ja varsinkin Saijassa olleille”